Kirja: Siitepölyä ilmassa!

Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti on julkaissut kirjan allergiaa aiheuttavista siitepölyistä ja niiden määristä Suomessa 1980–2015.

Ilman siitepölymääriä on Suomessa seurattu yli 40 vuoden ajan. Turun yliopiston aerobiologian yksikkö on tehnyt siitepölytiedotteita koko maata varten vuodesta 1976 alkaen. Vuodesta 1980 lähtien vakituisia seurantapaikkoja ovat Turun lisäksi olleet Kuopio, Oulu ja Kevo Utsjoella. Allergia-, Iho- ja Astmaliitto tuli kuvioihin mukaan vuonna 2001, kun Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti lisäsi Kaakkois-Suomen seurantaverkostoon, aluksi Lappeenrannassa ja myöhemmin Imatralla.

Siitepölyseurannan myötä Instituutissa alkoivat myös siitepölyihin liittyvät tutkimukset. Aluksi mitattiin siitepölyjä auton sisätiloista, myöhemmin tutkimusta laajennettiin asuinhuoneistoihin ja mittauksia tehtiin mm. sairaalan eteisaulassa ja päiväkodissa. Pujotutkimuksessa selvitettiin pujon kukinta-aikoja, siitepölyn leviämistä ja myös pujon sukulaisen ketomarunan allergiamerkitystä. Lisäksi on tutkittu mm. hunajan siitepölymääriä, siitepölyallergisten oireilun ajoittumista ja hiukkasten tarttumista vaatteisiin.

Keväällä 2017 Instituutti julkaisi tuhdin paketin siitepölytietoa kirjan muodossa. Suomen siitepölytilastojen avulla on selvitetty, miten tärkeimpien allergiakasvien hiukkasmäärät ja kukinta-ajat ovat muuttuneet neljän vuosikymmenen aikana. Kirjassa on myös perustietoa tärkeimmistä allergiakasveista ja tuloksia Instituutin tutkimuksista. Monet teksteistä pohjautuvat Allergia & Astma -lehdessä julkaistuihin kirjoituksiin.

Siitepölykirja on ladattavissa kokonaisuudessaan Instituutin verkkosivulta www.ekay.net/allergia/siitepolykirja.

Kuvassa koivun siitepölyä Imatran siitepöly­nauhalla Suomen ennätyspäivänä 10.5.2012. Siitepölypitoisuudeksi laskettiin peräti 36 000 hiukkasta ilmakuutiossa.

Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti on Allergia-, iho- ja astmaliiton tutkimusyksikkö.

Share

Keskustele ja kommentoi

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

PEF-Mittari Varkauden seudun Allergia- ja astmayhdistyksen jäsenille

Varkauden seudun Allergia- ja Astmayhdistyksen nykyiset ja uudet jäsenet saavat lahjaksi PEF-mittarin. Muille kuin jäsenille yhdistys myy mittareita edulliseen hintaan Varkauden sairaalan ala-aulan Pikku Ruusu -kahviossa. Samassa rakennuksessa toimii keuhkosairauksien poliklinikka ja Varkauden Terveyskeskus.

Herkutellaan ystävänpäivänä!

Meikkejä ja kampauksia koulun tuoksuttomassa päivässä