Pääkirjoitus 2/2017: Uudet kouluruokailusuositukset käyttöön

Uudet kouluruokailusuositukset, ”Syödään ja opitaan yhdessä”, julkaistiin helmikuussa 2017.

Suosituksella tuetaan kouluruokailun järjestäjiä toteuttamaan sitä siten, että ruoka on ravitsemuksellisesti täysipainoista ja ruokailutilanteet osa opetussuunnitelmien mukaista, päivittäistä opetus-, ohjaus- ja kasvatustehtävää. Tavoitteena on, että kouluruokailu tukee monipuolisesti terveyden edistämistä ja lasten ruokakasvatusta. Vuonna 2016 julkaistiin lapsiperheiden ruokasuositukset, jotka huomioivat lapsiperheet jo raskaudesta alkaen. Niiden perimmäinen tavoite on aivan sama.

Molemmat suositukset huomioivat myös allergiset lapset. Ruoka-allergioita on suomalaisilla lapsilla 3 - 9 %:lla hieman iästä riippuen. Onneksi vain harva lapsi saa ruoka-aineista vakavia allergisia reaktioita. Kouluruokailusuosituksessa ohjeistetaan miten esikoulussa ja koulussa tulee varautua vakavaa ruoka-allergiaa sairastavien lasten ruokailutilanteisiin. Jos lapsi saa vakavan allergisen reaktion, tulee kouluissa ja päiväkodeissa olla sovittuna selkeät toimintatavat ja vastuut tällaisia tilanteita varten. Suosituksissa kehotetaan myös järjestämään lapsen, vanhempien, opettajan ja terveydenhoitajan yhteistapaaminen ennen esikoulun tai koulun aloittamista.

Myös ruoka-allergisen lapsen hoidossa on tärkeää pyrkiä mahdollisimman monipuoliseen ruokavalioon. Onneksi ruoka-aineiden aiheuttamat oireet ovat useimmiten varsin lieviä, jolloin oireita aiheuttavia ruoka-aineita ei tarvitse välttää, vaan niitä voi käyttää oireiden sallimissa rajoissa. Sopiva altistuminen jopa auttaa sietokyvyn kehittymistä. Sekä lapsen, että päiväkoti- ja kouluruokailun näkökulmasta on tärkeää, että välttämisruokavalioita noudatetaan perustellusti. Tässä lehdessä (Allergia & Astma 2/2017, Ruoka-allerginen lapsi päiväkodissa) esillä oleva LILLA-hanke on laatinut tähän ohjeistusta perheille, kouluille ja terveydenhuollolle.

Kansalliset suositukset eivät ole vain ammattilaisia varten. Otetaan suositukset käyttöön, opitaan ja syödään yhdessä.

Tiina Laatikainen

Tiina Laatikainen
Terveyden edistämisen professori
Itä-Suomen yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Allergia & Astma -lehden toimitusneuvoston jäsen

Tiina Laatikaisen kuva: Itä-Suomen yiiopisto.

Share

Keskustele ja kommentoi

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

PEF-Mittari Varkauden seudun Allergia- ja astmayhdistyksen jäsenille

Varkauden seudun Allergia- ja Astmayhdistyksen nykyiset ja uudet jäsenet saavat lahjaksi PEF-mittarin. Muille kuin jäsenille yhdistys myy mittareita edulliseen hintaan Varkauden sairaalan ala-aulan Pikku Ruusu -kahviossa. Samassa rakennuksessa toimii keuhkosairauksien poliklinikka ja Varkauden Terveyskeskus.

Herkutellaan ystävänpäivänä!

Meikkejä ja kampauksia koulun tuoksuttomassa päivässä